Tärkeintä on hyvä tarina – eli kuinka tulin ostaneeksi vuohen

Kesäinen ilta piteli meitä käsivarsillaan. Laskusuuntainen aurinko kuikisteli festariteltan takaa, jäät ja nauru helisivät.

Hyvien ystävien seurassa tunnelma oli kepeä ja herkkä. Maarit, armoitettu tarinankertoja, aloitti jutun pienestä gambialaiskylästä, jossa oli onnea ja rakkautta, mutta ei paljon muuta. Hän maalaili kuvia lämmöstä ja unelmista, kaksoispoikien Ousainen ja Assainin syntymästä, mutta myös siitä, kuinka kyläläiset tarvitsevat kaikkea: riisiä ja vaatteita sekä kyniä, kumeja ja reppuja lasten koulukäyntiä varten. Tai vuohia, joista perheet saavat pitkäksi aikaa iloa ja maitoa.

Maarit kuvaili, kuinka pienen vapaaehtoisporukan aiemmilla avustusreissuilla perheille oli viety vaatteita ja koulutarvikkeita, ja itketytti meitä kiitollisella hämmennyksellä, jota lahjat olivat perheissä aiheuttaneet.

Ja ennen kuin huomasinkaan, minä kaikki feissarit ja hyväntekeväisyysjärjestöt kaukaa kiertävä kyynikko olin livauttanut suustani sanat ”kyllä minä yhden vuoden ostan.”

Lokakuun lopussa hontelokoipinen Arvo-vuohi sai uuden kodin Länsi-Gambiasta, Mahmudan kylästä. Mahmudan lisäksi myös pohjoisgambialaiseen Fassin kylään sekä lähellä Senegambia Beachin turistialuetta sijaitsevan Kerr Seringin kaupunginosan perheille toimitettiin 5 muuta vuohta, 17 säkkiä riisiä, 17 banaanilaatikollista vaatteita, 3 lentopalloa sekä satoja kyniä, vihkoja, teroittimia ja saippuoita.

Mitä tästä opimme? Sen, että hyvä tarina myy. Sen, että tarina toimii, kun se on ajoitettu oikein. Sen, että viesti pitää kohdistaa oikein.

Mutta myös sen, että maailmassa on onneksi edelleen Maaritin kaltaisia hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisia pyyteettä.

Kirjoittaja on hintelä viestintäyrittäjä, jonka aiemmin hankkimat eläimet ovat olleet hamstereita ja kissoja.